Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Joulua!

Helle toivottaa kaikille oikein hyvää joulunaikaa! Tänäkin vuonna annamme joululahjamme Suomen Icehearts ry:n Turun jaoksen toiminnan tukemiseen.

Icehearts ry:n toiminta käynnistyi Vantaalla vuonna 1996. Tuolloin perustettiin sosiaalinen urheiluseura, jonka tarkoituksena oli ennaltaehkäistä syrjäytymistä joukkueurheilun avulla. Perustamisesta lähtien yhdistyksen tavoitteena on ollut valtakunnallinen järjestö, jotta mahdollisimman moni lapsi saisi mahdollisuuden harrastaa ja tuntea olevansa osa yhteisöä.

Helle Oy:n lahjoituksella tuetaan noin 16 nuoren leiriä Kisakallion urheiluopistossa, ja lisäksi rahalla ostetaan joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. On ilo olla mukana tukemassa näin tärkeää toimintaa.

Vielä kerran oikein mukavaa ja rauhallista joulua!

HelleKesä-kukkapelto

HelleKesä-kukkapellon kylvöohje

Yleisön pyynnöstä alla kylvöohjeet suositulle HelleKesä-seoksellemme: Tavoiteltu kylvömäärä: 5-7 kg / ha (hehtaari=10.000 m2) Maan oltava muokattu ennen kylvöä ja kannattaa huolehtia, ettei kylvettävällä alueella

Lue lisää