Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Joulua!

Helle toivottaa kaikille oikein hyvää joulunaikaa! Tänäkin vuonna annamme joululahjamme Suomen Icehearts ry:n Turun jaoksen toiminnan tukemiseen.

Icehearts ry:n toiminta käynnistyi Vantaalla vuonna 1996. Tuolloin perustettiin sosiaalinen urheiluseura, jonka tarkoituksena oli ennaltaehkäistä syrjäytymistä joukkueurheilun avulla. Perustamisesta lähtien yhdistyksen tavoitteena on ollut valtakunnallinen järjestö, jotta mahdollisimman moni lapsi saisi mahdollisuuden harrastaa ja tuntea olevansa osa yhteisöä.

Helle Oy:n lahjoituksella tuetaan noin 16 nuoren leiriä Kisakallion urheiluopistossa, ja lisäksi rahalla ostetaan joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. On ilo olla mukana tukemassa näin tärkeää toimintaa.

Vielä kerran oikein mukavaa ja rauhallista joulua!

Ennaltaehkäise kasvintuhoojat ajoissa

Miten ennaltaehkäistä kasvintuhoojia? Ennaltaehkäise kasvintuhoojat riittävän ajoissa. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet etenkin vaikeille kasvitaudeille ovat välttämättömyys. Kasvitaudit ja tuhohyönteiset aiheuttavat vuosittain sadonmenetyksiä, laadun heikkenemistä sekä koko kasvuston

Lue lisää
Helle päivä - Save the Date 2023

Helle-päivä tulee taas – varaa 28.7. kalenteriin!

Helle ja Koroisten Puutarha järjestävät yhdessä perinteisen Helle-päivän asiakkailleen ja päämiehilleen Liedon Vanhalinnassa, Helteen toimistolla perjantaina 28.7.2023. Kutsut tarkempine tietoineen ja ilmottautumisohjeineen lähetetään sähköpostitse lähiviikkoina. 

Lue lisää