Kasvintuotannossa tuholaisten hallinta on yksi viljelijän tärkeimmistä tehtävistä. Perinteisesti tähän on turvauduttu kemiallisiin torjunta-aineisiin, mutta biologinen torjunta luonnollisten vihollisten avulla on noussut yhä suositummaksi vaihtoehdoksi ammattiviljelyn arjessa. Luonnolliset viholliset tarjoavat kestävän, tehokkaan ja ympäristöystävällisen tavan pitää tuholaiset kurissa niin kasvihuoneessa kuin avomaallakin.
Tässä artikkelissa käymme läpi kaiken oleellisen biologisesta torjunnasta: mitä se tarkoittaa, miten se toimii ja miksi yhä useampi ammattiviljelijä valitsee torjuntaeliöt kemikaalien sijaan. Jos harkitset biologisen torjunnan ottamista osaksi tuotantoasi, löydät tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.
Luonnolliset viholliset ovat eliöitä, jotka syövät, loisivat tai muuten heikentävät kasveille haitallisia tuholaisia. Kasvintuotannossa luonnollisilla vihollisilla tarkoitetaan hyötyeliöitä, petopunkkeja ja loishyönteisiä, joita viljelijä voi käyttää tietoisesti tuholaisten biologiseen torjuntaan omalla viljelmällään.
Luonnollisia vihollisia esiintyy luonnossa kaikkialla, mutta kasvihuoneympäristössä niiden määrä on usein liian pieni pitämään tuholaispopulaatiot kurissa ilman ihmisen apua. Tämän vuoksi ammattiviljelijät hankkivat torjuntaeliöitä ja vapauttavat niitä viljelmälleen harkitusti. Kyse ei ole sattumanvaraisesta prosessista, vaan suunnitelmallisesta biologisesta torjunnasta, joka perustuu lajien välisiin luonnollisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Biologinen torjunta on osa laajempaa integroitua kasvinsuojelua, jossa yhdistetään eri menetelmiä kestävän tuotannon varmistamiseksi. Luonnolliset viholliset ovat tässä kokonaisuudessa keskeinen työkalu, joka täydentää muita viljelytoimenpiteitä.
Luonnolliset viholliset toimivat tuholaistorjunnassa kolmella päämekanismilla: saalistamalla, loisimalla tai kilpailemalla ravinnosta ja elintilasta. Saalistajat syövät tuholaisia suoraan, loiset lisääntyvät tuholaisen sisällä tai sen päällä, ja kilpailijat vievät tuholaiselta sen tarvitsemat resurssit.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun torjuntaeliöitä vapautetaan viljelmälle, ne alkavat etsiä aktiivisesti tuholaisia ravinnokseen tai isännäksi jälkeläisilleen. Esimerkiksi petopunkki saalistaa tuholaispunkkeja ja niiden munia, kun taas loishyönteinen munii munansa kirvaan tai valkokärpäseen isäntäeläimeksi. Isäntäeläin kuolee, kun loisen toukat kehittyvät sen sisällä.
Tärkeää on ymmärtää, että biologinen torjunta ei hävitä tuholaisia täysin. Sen tavoitteena on pitää tuholaispopulaatio niin alhaisena, että se ei aiheuta taloudellisesti merkittävää vahinkoa kasville. Tämä tasapainoinen lähestymistapa on biologisen torjunnan ydin ja selittää myös sen kestävyyden pitkällä aikavälillä.
Ammattiviljelijät valitsevat torjuntaeliöt aina sen mukaan, mitä tuholaista vastaan taistellaan. Yleisimmin käytettyjä torjuntaeliöitä ovat petopunkit, loishyönteiset, petoluteet ja hyödylliset harsokorennot. Jokainen laji on erikoistunut tiettyihin tuholaisiin, joten oikea lajivalinta on ratkaisevaa torjunnan onnistumiselle.
Petopunkki on yksi käytetyimmistä torjuntaeliöistä kasvihuonetuotannossa. Phytoseiidae-heimon petopunkit, kuten Amblyseius cucumeris, ovat tehokkaita ripsiäisten ja tuholaispunkkien torjunnassa. Ne ovat pieniä, nopealiikkeisiä ja lisääntyvät tehokkaasti oikeissa olosuhteissa.
Loishyönteiset, kuten Aphidius-suvun lajit, ovat erikoistuneet kirvojen torjuntaan. Encarsia formosa puolestaan on tehokas valkokärpäsiä torjuva loisampiainen, jota käytetään laajalti kasvihuonetuotannossa. Loishyönteiset ovat usein hyvin spesifisiä isäntälajinsa suhteen, mikä tekee niistä turvallisia muulle ympäristölle.
Orius-suvun petoluteet ovat tehokkaita yleissaalistajia, jotka käyvät ripsiäisten, punkkien ja pienten toukkien kimppuun. Ne sopivat erityisesti tilanteisiin, joissa viljelmällä esiintyy useita eri tuholaislajeja samanaikaisesti. Myös hyödylliset harsokorennot, kuten Chrysoperla carnea, ovat monipuolisia saalistajia, jotka toimivat tehokkaasti eri tuholaisryhmiä vastaan.
Biologinen torjunta on kemiallista torjuntaa parempi vaihtoehto, koska se ei jätä haitallisia jäämiä tuotteisiin, ei aiheuta resistenssiä tuholaisissa, säästää hyödyllisiä eliöitä ja on pitkällä tähtäimellä kustannustehokkaampi ratkaisu. Se myös vastaa kasvaviin vaatimuksiin kestävästä ja vastuullisesta tuotannosta.
Kemialliset torjunta-aineet tehoavat nopeasti, mutta niillä on merkittäviä haittapuolia. Tuholaiset kehittävät helposti resistenssin kemikaaleille, jolloin samoista aineista tulee ajan myötä tehottomia. Biologinen torjunta ei aiheuta tätä ongelmaa, koska luonnolliset viholliset sopeutuvat tuholaispopulaatioiden muutoksiin joustavasti.
Kuluttajien ja kaupan ketjujen vaatimukset jäämättömistä tai vähäjäämäisistä tuotteista ovat kasvaneet voimakkaasti. Biologinen torjunta vastaa tähän tarpeeseen suoraan, mikä voi parantaa viljelijän kilpailuasemaa markkinoilla. Lisäksi kasvihuoneessa käytettävät kemikaalit voivat vahingoittaa myös pölyttäjäkantoja, kuten kaupallisesti tuotettuja kimalaispesiä, joita monet vihannesten viljelijät käyttävät pölytyksen varmistamiseen.
Torjuntaeliöt otetaan käyttöön ennakoivasti, ennen kuin tuholaispopulaatio kasvaa suureksi. Paras ajankohta on heti, kun ensimmäiset tuholaisyksilöt havaitaan, tai jopa ennaltaehkäisevästi kasvukauden alussa. Mitä aikaisemmin biologinen torjunta aloitetaan, sitä tehokkaammin se toimii.
Käyttöönotto tapahtuu käytännössä vapauttamalla torjuntaeliöt tasaisesti koko viljelmälle toimittajan ohjeiden mukaan. Osa torjuntaeliöistä toimitetaan irtonaisina yksilöinä levitettäväksi kasvien päälle, osa taas erityisissä vapautuspussukoissa, jotka ripustetaan kasvien joukkoon. Vapautuspussukka vapauttaa torjuntaeliöitä hitaasti ja tasaisesti pitkän ajan kuluessa.
On myös tärkeää varmistaa, että kasvihuoneen olosuhteet, kuten lämpötila ja ilmankosteus, ovat torjuntaeliöille suotuisat. Jokainen laji toimii parhaiten tietyssä lämpötila- ja kosteushaarukassa, joten olosuhteiden tarkistaminen ennen vapautusta on oleellista.
Luonnollisten vihollisten tehokkuutta seurataan säännöllisellä visuaalisella tarkastelulla, keltaisilla pyydyslevyillä ja kasvien systemaattisella tutkimisella. Seuranta tehdään vähintään viikoittain, ja tuloksia verrataan aiempiin havaintoihin tuholaispopulaation kehityksen arvioimiseksi.
Keltaiset pyydyslevyt ovat yksinkertainen ja edullinen työkalu lentävien tuholaisten, kuten valkokärpäsaikuisten ja siipihyönteisten, määrän seuraamiseen. Levyt ripustetaan kasvuston tasalle tasaisin välein ympäri kasvihuonetta, ja niiden saalismäärät lasketaan säännöllisesti. Pyydysmäärien kasvu kertoo tuholaispaineen lisääntymisestä.
Kasvien tarkastelu tehdään ottamalla satunnaisotannanomaisesti lehtiä tai kasveja eri puolilta kasvihuonetta ja laskemalla sekä tuholaisten että torjuntaeliöiden määrät. Tavoitteena on seurata torjuntaeliöiden ja tuholaisten suhdetta. Jos torjuntaeliöitä on riittävästi suhteessa tuholaisten määrään, biologinen torjunta toimii hyvin.
Seurantatietojen kirjaaminen on tärkeää, koska se auttaa tunnistamaan toistuvia ongelmia ja kehittämään torjuntastrategiaa kauden myötä. Hyvä seurantakäytäntö myös helpottaa torjuntaeliötilausten ajoittamista oikein, mikä on sekä taloudellisesti järkevää että biologisen torjunnan onnistumisen kannalta oleellista. Me Puutarhaliike Hellessä autamme ammattiviljelijöitä löytämään oikeanlaiset torjuntaratkaisut ja kehittämään seurantakäytäntöjä osaksi kestävää tuotantoa.
