Pölyttäjäkannat ovat viime vuosikymmeninä heikentyneet huolestuttavalla nopeudella ympäri maailmaa, ja ilmiö koskettaa suoraan myös suomalaista puutarha- ja maataloustuotantoa. Pölyttäjien väheneminen ei ole pelkästään luonnonsuojelullinen kysymys, vaan se vaikuttaa konkreettisesti siihen, mitä pellolla ja kasvihuoneessa kasvaa ja kuinka paljon. Ymmärtämällä syyt ja seuraukset viljelijä voi tehdä omalla tilallaan ratkaisuja, jotka tukevat sekä pölyttäjien hyvinvointia että oman tuotannon kannattavuutta.
Tässä artikkelissa käymme läpi keskeisimmät kysymykset pölyttäjäkantojen heikkenemisestä, sen vaikutuksista ruoantuotantoon ja siitä, mitä jokainen viljelijä voi käytännössä tehdä pölyttäjien suojelemiseksi. Vastaukset perustuvat alan yleisesti tunnettuun tietoon ja käytännön kokemukseen puutarhatuotannosta.
Pölyttäjäkannat ovat heikentyneet nopeasti useiden samanaikaisesti vaikuttavien tekijöiden vuoksi. Varroa-punkki, elinympäristöjen katoaminen, torjunta-aineiden käyttö ja ilmastonmuutos ovat yhdessä luoneet tilanteen, jossa mehiläisten kuolleisuus on kasvanut merkittävästi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Yksittäinen stressitekijä ei selitä romahdusta, vaan kyse on useiden uhkien yhteisvaikutuksesta.
Varroa destructor -punkki on yksi tuhoisimmista mehiläisten loistaudeista. Se levisi Eurooppaan 1980-luvulla ja on siitä lähtien heikentänyt tarhamehiläiskantoja laajasti. Punkki lisääntyy mehiläispoikasten kennoissa, heikentää yksilöitä ja levittää viruksia. Samaan aikaan maatalouden tehostuminen on vähentänyt kukkivia niittyjä, pientareita ja muita pölyttäjille tärkeitä elinympäristöjä. Kun ravintoa on vähemmän ja pesät ovat jo valmiiksi stressaantuneita, yhdyskunnat kestävät huonommin tauteja ja säävaihteluja.
Pölyttäjien väheneminen uhkaa suoraan ruoantuotantoa, sillä suuri osa maailman viljelykasveista tarvitsee pölyttäjiä tuottaakseen satoa. Hedelmät, marjat, vihannekset ja monet siemenkasvit ovat riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Ilman tehokasta pölytystä sadot pienenevät, laatu heikkenee ja tuotantokustannukset kasvavat.
Suomalaisessa puutarhatuotannossa pölyttäjien merkitys korostuu erityisesti avomaalla viljeltävillä marjakasveilla, hedelmäpuilla ja kasvihuonetomaateilla. Kasvihuoneissa käytetään usein kaupallisesti tuotettuja kimalaispesiä pölytyksen varmistamiseksi, mutta avomaalla tuotanto nojaa pitkälti luonnonvaraisiin pölyttäjiin ja tarhamehiläisiin. Jos pölyttäjäkannat heikkenevät edelleen, viljelijät joutuvat turvautumaan kalliimpiin ja työläämpiin pölytysmenetelmiin, mikä syö tuotannon kannattavuutta.
Pitkällä aikavälillä pölyttäjien väheneminen voi muuttaa koko viljelyrakennetta. Kasvit, jotka vaativat runsaasti pölytystä, muuttuvat taloudellisesti epävarmoiksi investoinneiksi, jos pölyttäjien saatavuutta ei voida taata. Tämä on konkreettinen riski, johon viljelijöiden kannattaa varautua jo nyt.
Mehiläisiä uhkaavat tänä päivänä eniten Varroa-punkki, neonikotinoidit ja muut torjunta-aineet, elinympäristöjen yksipuolistuminen sekä ilmastonmuutoksesta johtuvat säävaihtelut. Nämä tekijät vaikuttavat yhtä aikaa ja heikentävät mehiläisyhdyskuntien kykyä selviytyä ja lisääntyä.
Neonikotinoidit ovat herättäneet erityistä huolta, koska ne vaikuttavat mehiläisten hermostoon ja heikentävät niiden suunnistuskykyä, oppimista ja lisääntymistä. Vaikka osa neonikotinoideista on kielletty EU:ssa ulkokäytössä, niitä esiintyy edelleen maaperässä ja kasvien siitepölyssä. Myös muut hyönteismyrkyt ja sienitautiaineet voivat yhdessä vaikuttaa mehiläisiin haitallisesti, vaikka yksittäisinä annoksina ne olisivatkin sallituissa rajoissa.
Yksipuoliset viljelymaisemat, ojitetut suot ja niitetyt pientareet tarkoittavat, että pölyttäjillä on yhä vähemmän ravintoa ja suojapaikkoja. Pölyttäjä tarvitsee monipuolista siitepölyä ja mettä koko kasvukauden ajan, mutta tehomaataloudessa kukkiminen painottuu lyhyisiin ajanjaksoihin. Tämä johtaa ravintopulaan, joka heikentää yhdyskuntien vastustuskykyä.
Viljelijä voi suojella pölyttäjiä omalla tilallaan jättämällä kukkivia pientareita, ajoittamalla torjunta-aineiden käytön mehiläisten lentotaukoihin, välttämällä kukkivien kasvien ruiskuttamista ja tarjoamalla mehiläisille monipuolisia ravintolähteitä koko kasvukauden ajan. Pienetkin muutokset viljelytavoissa voivat merkittävästi parantaa pölyttäjien elinolosuhteita.
Torjunta-aineiden käytössä paras käytäntö on ruiskuttaa illalla tai varhain aamulla, kun mehiläiset eivät lennä aktiivisesti. Kukkivien kasvien ruiskuttamista päivänvalossa tulisi välttää kokonaan, sillä mehiläiset hakevat ravintoa juuri kukista. Monet viljelijät ovat myös alkaneet jättää pellon reunoille kaistaleita, joilla kasvaa luonnonkukkia tai joihin kylvetään mehiläisille sopivia kasveja, kuten faseliaa, hunajakukkaa tai apilaa.
Yhteistyö lähialueen mehiläishoitajien kanssa on myös arvokas keino. Kun viljelijä tietää, missä lähistöllä on tarhamehiläisiä, hän voi sopia ruiskutusajoista etukäteen ja vähentää tahattomia vahinkoja. Avoin viestintä viljelijöiden ja mehiläishoitajien välillä hyödyttää molempia osapuolia.
Kyllä, kasvuympäristöä muokkaamalla voi merkittävästi tukea pölyttäjäkantoja. Monipuolinen kasvillisuus, kukkivat pientareet, niittymäiset alueet ja torjunta-aineettomat vyöhykkeet parantavat pölyttäjien elinolosuhteita suoraan. Myös pienet rakenteelliset ratkaisut, kuten pörriäishotellit ja avoimet maapohjat luonnonvaraisten pölyttäjien pesintää varten, tekevät tilasta pölyttäjäystävällisemmän.
Kasvihuoneympäristössä voidaan tukea kaupallisesti tuotettuja kimalaispesiä huolehtimalla riittävästä ilmanvaihdosta, sopivasta lämpötilasta ja siitä, että käytettävät kasvinsuojeluaineet ovat kimalaisille turvallisia. Avomaalla puolestaan kannattaa suunnitella viljelykierto niin, että jokin lohko on aina kukkivassa kasvustossa tai kesannolla, jolloin pölyttäjillä on jatkuva ravinnonsaanti.
Myös vesilähteet ovat mehiläisille tärkeitä, erityisesti kuumina kesinä. Pieni, matala allas tai kosteikkoalue tilan läheisyydessä voi olla yllättävän merkittävä tuki pölyttäjäpopulaatioille. Nämä toimet eivät vaadi suuria investointeja, mutta niiden vaikutus mehiläisten hyvinvointiin voi olla huomattava.
Suomessa pölyttäjäkantojen suojelemiseksi tehdään työtä usealla tasolla: EU:n torjunta-ainelainsäädäntö rajoittaa haitallisimpien aineiden käyttöä, maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä kannustaa viljelijöitä perustamaan pölyttäjille sopivia alueita, ja mehiläishoitajien yhdistykset tekevät aktiivista tautiseurantaa ja neuvontaa. Suomessa on myös kansallinen mehiläistalouden kehittämisohjelma, joka tukee alan toimijoita.
Varroa-punkin torjunta on Suomessa järjestäytynyttä, ja mehiläishoitajilla on käytössään hyväksyttyjä hoitomenetelmiä yhdyskuntien suojelemiseksi. Eläinlääkintäviranomaiset seuraavat mehiläistautien esiintymistä ja reagoivat tarvittaessa nopeasti. Tämä valvontajärjestelmä on yksi syy siihen, miksi Suomen pölyttäjäkannat ovat säilyneet kohtuullisen vakaina verrattuna moniin muihin Euroopan maihin.
Viljelijöiden oma rooli on kuitenkin ratkaiseva. Lainsäädäntö ja tukijärjestelmät luovat puitteet, mutta käytännön muutokset tapahtuvat tiloilla. Me Puutarhaliike Hellellä uskomme, että ammattiviljelijä, joka ymmärtää pölyttäjien merkityksen omalle tuotannolleen, on paras liittolainen pölyttäjäkantojen suojelussa. Tieto, oikeat välineet ja halu toimia vastuullisesti ovat yhdessä tehokkain keino turvata pölyttäjien tulevaisuus Suomessa.
