Puutarhaliike Helle osti Ylitalon kauppapuutarhan

Puutarhaliike Helle Oy on ostanut Oripäässä sijaitsevan Kauppapuutarha Ylitalo Oy:n koko osakekannan. Yhtiöiden liiketoiminnat täydentävät toisiaan ja yhteinen luottamukseen, rehellisyyteen ja vastuullisuuteen perustuva arvopohja luo hyvät edellytykset konsernin liiketoiminnan kehittämiselle. Yrityskaupan myötä Helle Oy:n asema Suomen ja Baltian johtavana puutarha-alan tukkuliikkeenä vahvistuu entisestään.

Helle Oy:n toimitusjohtaja Jouko Narvanmaa kertoo vuonna 1988 perustetun Helle-konsernin kasvaneen viime vuosina useiden yritysostojen myötä niin Suomessa kuin Baltiassa ja konsernin liikevaihdon nousseen yli 50 miljoonaan euroon. ”Ylitalon kauppapuutarha täydentää hyvin tuotetarjontaamme.”

Ylitalon toimitusjohtaja Juho Murto puolestaan toteaa pitkään jatkuneen hyvän yhteistyön Helle-konsernin kanssa syvenevän entisestään ja uuden omistajan luovan edellytyksiä kannattavan kasvun jatkumiselle.

Helle ja IceHearts yhteistyössä

Toivotamme hyvää Joulua!

Joulu on hyvän tahdon aikaa. On aika rauhoittua ja ja ilahduttaa toinen toisiamme lahjoin ja jouluntoivotuksin.  Helle Oy haluaa tänäkin vuonna antaa joululahjoihin varatut rahansa

Lue lisää