Pölytys on yksi kasvihuoneviljelyn kriittisimmistä vaiheista. Ilman onnistunutta pölytystä hedelmät jäävät kehittymättä, sato heikkenee ja koko kasvukauden työ voi mennä hukkaan. Ammattiviljelijälle valinta luonnollisen ja keinotekoisen pölytyksen välillä ei ole pelkästään teoreettinen, vaan se vaikuttaa suoraan sadon laatuun, määrään ja tuotannon kannattavuuteen.
Tässä artikkelissa käymme läpi pölytyksen perusteet kasvihuoneympäristössä, vertailemme eri menetelmiä käytännönläheisesti ja autamme sinua valitsemaan omaan tuotantoosi parhaiten sopivan lähestymistavan.
Luonnollinen pölytys tarkoittaa siitepölyn siirtymistä kukasta toiseen elävien pölyttäjien, kuten mehiläisten tai kimalaisten avulla. Keinotekoinen pölytys puolestaan tarkoittaa viljelijän itse suorittamaa siitepölyn siirtoa mekaanisesti tai sähköisesti ilman eläviä pölyttäjiä. Molempien tavoitteena on sama: hedelmöityksen käynnistäminen ja sadon varmistaminen.
Käytännössä nämä kaksi lähestymistapaa eroavat toisistaan merkittävästi työmäärän, kustannusten ja soveltuvuuden suhteen. Luonnollinen pölytys nojaa biologisiin prosesseihin, kun taas keinotekoinen pölytys antaa viljelijälle enemmän kontrollia olosuhteisiin ja ajoitukseen. Kasvihuonetuotannossa molemmat menetelmät ovat yleisiä, ja usein niitä myös yhdistetään.
Kasvihuoneessa luonnollinen pölytys perustuu useimmiten kaupallisesti tuotettuihin kimalaispesiin, joita tuodaan kasvihuoneeseen tarkoituksenmukaisissa pesälaatikoissa. Kimalainen liikkuu kukasta kukkaan keräten mettä ja siirtää samalla siitepölyä tehokkaasti. Mehiläispölytys toimii samalla periaatteella, mutta kimalaisia pidetään kasvihuoneolosuhteissa usein mehiläisiä parempina pölyttäjinä niiden rauhallisemman luonteen ja paremman sopeutumiskyvyn ansiosta.
Kimalainen pystyy suorittamaan niin sanotun täristyspölytyksen, jossa se tarttuu kukkaan ja tärisyttää lentolihaksiaan. Tämä vapauttaa siitepölyn tehokkaasti erityisesti tomaatissa, paprikassa ja munakoisossa. Mehiläispölytys toimii hyvin esimerkiksi kurkkukasvustoissa, mutta täristyspölytystä vaativissa kasveissa kimalainen on selvästi tehokkaampi.
Luonnollisen pölytyksen etuna on sen automaattisuus. Kun kimalaispesä on terve ja kasvihuoneen olosuhteet sopivat, pölytys tapahtuu tasaisesti ilman jatkuvaa työvoimapanosta. Haittapuolena on, että pesän kuntoa on seurattava ja pesä on uusittava säännöllisesti.
Keinotekoinen pölytys eli käsinpölytys tehdään siirtämällä siitepölyä mekaanisesti kukasta toiseen. Yleisin menetelmä kasvihuonetuotannossa on sähköinen pölyttäjä, joka tärisyttää kukkaterttua ja vapauttaa siitepölyn. Yksinkertaisimmillaan käsinpölytys voidaan tehdä pienellä siveltimellä tai pumpulla, mutta ammattituotannossa sähköiset apuvälineet ovat huomattavasti tehokkaampia.
Käsinpölytys tulee ajankohtaiseksi erityisesti silloin, kun kasvihuoneessa ei ole eläviä pölyttäjiä tai kun pölytys on jostain syystä epäonnistunut. Se on myös käytännöllinen vaihtoehto pienissä kasvihuoneissa tai tilanteissa, joissa kimalaispesän ylläpito ei ole taloudellisesti järkevää. Lisäksi jotkut viljelijät käyttävät käsinpölytystä täydentämään biologista pölytystä erityisen tärkeissä kasvuvaiheissa.
Käsinpölytyksen selkeä etu on kontrolli: viljelijä voi varmistaa, että jokainen kukka saa pölytyksen juuri oikeaan aikaan. Haittapuolena on työvoimaintensiivisyys, sillä suuressa kasvihuoneessa kaikkien kasvien läpikäynti vaatii huomattavan määrän aikaa ja henkilöstöä.
Ammattiviljelijälle paras pölytystapa riippuu kasvilajista, kasvihuoneen koosta ja tuotannon intensiteetistä. Suuressa tomaatti- tai paprikatuotannossa kimalaispesät ovat lähes aina kustannustehokkain vaihtoehto. Pienemmässä tai monipuolisemmassa tuotannossa käsinpölytys tai näiden yhdistelmä voi olla toimivampi ratkaisu.
Mehiläispölytys ja kimalaisilla toteutettava luonnollinen pölytys skaalautuvat hyvin suureen tuotantoon, koska pölyttäjät toimivat itsenäisesti ilman jatkuvaa työvoimapanosta. Käsinpölytys taas sopii tilanteisiin, joissa halutaan tarkkaa kontrollia tai joissa kasvilaji ei hyödynnä eläinpölyttäjiä yhtä tehokkaasti. Monissa ammattikasvihuoneissa käytetään molempia menetelmiä rinnakkain parhaan tuloksen saavuttamiseksi.
Huono tai epäonnistunut pölytys kasvihuoneessa johtaa suoraan sadon heikkenemiseen. Hedelmät jäävät kehittymättä, kasvavat epämuodostuneina tai putoavat ennen kypsymistä. Tomaateilla epäonnistunut pölytys näkyy usein ontoina tai vinoutuneina hedelminä, paprikalla taas heikkona hedelmänmuodostuksena.
Pölytyksen ongelmat voivat johtua monesta syystä:
Pölytyksen epäonnistuminen on helppo havaita tarkkailemalla hedelmänmuodostusta säännöllisesti. Nopea reagointi ongelmiin estää suuremmat satotappiot.
Pölytystä kasvihuoneessa voi tehostaa optimoimalla kasvuolosuhteet pölyttäjille ja kasveille sopiviksi sekä valitsemalla oikeat pölytysajankohdat. Lämpötilan pitäminen sopivalla tasolla, ilmankosteuden hallinta ja riittävän valaistuksen varmistaminen ovat tärkeimmät tekijät pölytyksen onnistumisessa.
Kimalaispesien sijoittelu kasvihuoneessa vaikuttaa merkittävästi pölytyksen tasaisuuteen. Pesät kannattaa sijoittaa niin, että kimalaisten lentomatkat pysyvät lyhyinä ja kaikki kasvirivit ovat niiden ulottuvilla. Pesien kuntoa on seurattava säännöllisesti ja uusittava tarvittaessa.
Kasvihuoneen valaistus vaikuttaa suoraan pölyttäjien aktiivisuuteen. Riittävä ja tasainen valo kannustaa kimalaisia liikkumaan aktiivisesti koko kasvihuoneessa. Torjunta-aineiden käytössä on otettava huomioon niiden vaikutus pölyttäjiin ja ajoitettava käsittelyt niin, että pölyttäjille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.
Me Puutarhaliike Hellessä autamme ammattiviljelijöitä löytämään parhaat ratkaisut kasvihuonetuotannon eri vaiheisiin. Pölytyksen tehostaminen on osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat oikeat kasvuolosuhteet, toimiva tekniikka ja laadukkaat tuotantovälineet. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin suunnitellaan yhdessä tuotantoosi parhaiten sopivat ratkaisut.
